Team Coaching

Team Coaching tiimin ja johtoryhmän kehittämiseen

Usein tiimi kokoontuu paljon, mutta yhteinen ajattelu ei etene. Keskustelu jää raportoinnin tasolle ja yhteistyö ei tue tavoitteiden saavuttamista parhaalla mahdollisella tavalla.

Team Coaching auttaa tiimejä ja johtoryhmiä kehittämään yhteistyötä, vuorovaikutusta ja yhteistä päätöksentekoa. Työskentelyn myötä yhteistyö alkaa tukea tavoitteiden saavuttamista ja tiimi pystyy hyödyntämään osaamistaan tehokkaammin.

Työyhteisöjen kehittäjä Mari Kalliolahti-Oja hymyilee kameralle.

Teillä on paljon osaamista tiimissä, mutta yhteistyö ei tue tavoitteiden saavuttamista

Kun keskustelu tiimissä jää lähinnä raportoinnin tasolle eikä yhteinen ajattelu etene, päätöksenteko alkaa tuntua raskaalta ja eri näkökulmat tuovat kitkaa yhteistyöhön.

Kaikkea ei sanota ääneen, ja luottamus voi rakoilla. Vaikka osaamista on paljon, tiimin vahvuudet ja erilaiset näkökulmat eivät pääse täysimääräisesti käyttöön. Samalla jatkuvat muutokset kuormittavat, ja keskusteluun voi tulla turhautumista tai negatiivisuutta.

Erityisesti silloin, kun tiimi on organisaation kannalta avainasemassa, yhteistyön laatu näkyy suoraan tuloksissa.

Team Coaching -tiimivalmennus auttaa tiimiä toimimaan aitona tiiminä

Team Coaching auttaa vahvistamaan keskusteluyhteyttä ja luottamusta sekä selkeyttämään tiimin yhteistyön käytäntöjä.

Prosessin jälkeen voidaan usein huomata esimerkiksi, että

► yhteinen suunta on selkeämpi

► vuorovaikutus tukee yhteistyötä paremmin

► päätöksenteko on johdonmukaisempaa

► jännitteitä voidaan käsitellä rakentavasti

► tiimi etenee kohti sille asetettuja tavoitteita

Työyhteisön tiimihenkeä kuvaava soutajakuva.

Johtoryhmän kehittäminen Team Coachingin avulla

Johtoryhmä on organisaation tärkein tiimi. Kun johtoryhmä toimii yhteisten tavoitteiden eteen johtajien tiiminä eikä pelkästään raportoiden mennyttä työtä, organisaation johtaminen muuttuu johdonmukaisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Team Coaching tarjoaa johtoryhmälle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan tiimidynamiikkaa, vuorovaikutusta ja sen esteitä sekä keskinäistä päätöksentekoa.

Kun yhteinen ajattelu vahvistuu, myös organisaation toiminnan suunta selkeytyy.

Johtoryhmässä oleva mies hymyilee kameralle läppärin takaa.
  • - Esko Lehtimäki, vs. kuntayhtymäjohtaja, rehtori ja koulutusjohtaja Suupohjan koulutus- ja työllisyyskuntayhtymä, Vuoksi

    Käytimme Marin osaamista ja palvelua johtoryhmän Team Coachingissa. Olimme tyytyväisiä saamaamme palveluun ja sen laatuun. Johtoryhmä sai uutta työnsä kehittämisessä.

  • Asiakaskokemuksia

    “Mari olet persoonana ja ammattitaidoltasi erittäin hyvä coachaaja. Luotettava ja asiansa osaava, jota voi kyllä lämpimästi suositella.”

  • Asiakaskokemuksia johdon coachingista, sisältäen yksilö- ja ryhmäprosessit

    “Pystyi hyvin yhteensovittamaan yksilö- ja ryhmäcoachingin näkökulmat.”

Olen koulutettu Team Coach ja työskennellyt vuosia tiimien kanssa

Valmennustyöni ytimessä on ajatus, että muutos alkaa ajattelun selkeytymisestä ja näkyy vasta, kun se siirtyy toimintaan.

Olen psykologi ja koulutettu Team Coach. Työskentelyssäni yhdistyvät psykologinen ymmärrys, johtamisen kehittäminen sekä kokemus tiimien ja johtoryhmien kanssa työskentelystä.

Autan tiimejä jäsentämään keskustelua, pysähtymään olennaisten kysymysten äärelle ja löytämään toimivia tapoja rakentaa yhteistyötä.

Asiakaskokemus:

“Coachina Mari osaa esittää hyviä, oikein ajoitettuja kysymyksiä. Marilla on hieno taito kannatella prosessia ja viedä sitä asiakkaalle sopivalla tempolla eteenpäin.”

Koulutettu Team Coach Mari Kalliolahti-Oja hymyilee kameralle.

WorkPlace Big Five – työkalu tiimidynamiikan ymmärtämiseen

Team Coachingin rinnalla voidaan hyödyntää WorkPlace Big Five Profile -persoonallisuusanalyysiä. Se tekee näkyväksi tiimin erilaisia persoonallisuuspiirteitä ja toimintatapoja, jotka vaikuttavat yhteistyöhön, vuorovaikutukseen ja päätöksentekoon.

Tavoitteena ei ole muuttaa ihmisten persoonaa, vaan lisätä ymmärrystä ja kykyä hyödyntää erilaisia toimintatapoja.

Tiimin persoonallisuusprofilointi auttaa tunnistamaan toistuvia tilanteita ja toimintamalleja. Se tuo yhteisen kielen ja avaa uusia näkökulmia keskusteluun.

Minulla on psykologin tutkinnon lisäksi henkilöstöarvioinnin koulutus sekä WorkPlace Big Five Profile -koulutus, mikä tukee vastuullista ja tilanteeseen sopivaa palautetyöskentelyä.

WorkPlace Big Five on lisäpalvelu, jonka käytöstä sovitaan erikseen tilaajan ja osallistujien kanssa.

Näin Team Coaching -prosessi etenee

Team Coachingin onnistumiseksi tiimin sitoutuminen prosessiin on tärkeää.

Tiimiä ohjataan prosessin aikana työskentelemään yhteisesti sovittujen tavoitteiden eteen pienten, arkeen vietävien välitehtävien ja toimintamallien kautta.

1. Ota yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan tarvearviointiin

Aloitamme lyhyellä keskustelulla, jossa kuulette lisää Team Coachingista ja minun työskentelytavoistani. Voitte kertoa, mikä teidän tilanteessanne mietityttää. Tämä vaihe ei sitouta teitä mihinkään.

2. Selvitämme tiimin nykytilanteen ja tavoitteet

Keskustelemme siitä, millaisia kehittämistarpeita, haasteita ja tavoitteita teillä on tiimi- ja organisaatiotasolla. Suunnittelemme yhdessä, mihin haasteisiin tartumme.

3. Saatte ehdotuksen valmennusprosessista

Laadin teidän tarpeisiinne sopivan valmennusehdotuksen ja tarjouksen. Käymme ehdotuksen yhdessä läpi, jotta tiedätte, mitä Team Coaching sisältää, kuinka pitkään prosessi kestää ja mitä työskentely teiltä edellyttää.

Keskustelemme myös Team Coachingin tavoitteista. Varsinaiset työskentelyn tavoitteet sovitaan ja tarkennetaan kuitenkin yhdessä osallistujien kanssa.

4. Aloitamme Team Coachingin

Sovimme aikataulut ja tapaamispaikat. Team Coachingissa suosittelemme tapaamisia kasvokkain. Ensimmäinen tapaaminen luo pohjan koko prosessille: asetamme tavoitteet Team Coaching -prosessille ja alamme työstää muutosta käytännönläheisesti ja vuorovaikutuksen kautta.

Usein kysytyt kysymykset Team Coachingista

Jos mielessäsi on kysymys, johon et löytänyt vastausta, ota rohkeasti yhteyttä!

Vastaan mielelläni sinun kysymyksiisi.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä, niin keskustellaan tilanteestanne ja siitä, voisiko Team Coaching olla teille sopiva tapa kehittää tiimin tai johtoryhmän yhteistyötä.

Voit ottaa yhteyttä myös silloin, kun et ole varma, mitä te tarvitsette. Alkukeskustelu ei sido tilaamaan prosessia.